Päävalikko

Jou 2 2011

Äiti ja muksut viettivät tänään hauskan päivän Kellokoskella entisten Espoon naapurien luona kylässä. Aamulla koko poppoo heräsi ajoissa, söi aamupalan ja sitten ajettiin iskä töihin. Kun äiti hyppäsi auton rattiin matka jatkui vielä kolmen vartin verran. Tie oli tosi liukas, sillä mittari näytti pikkupakkasta ja se oli lauhtumassa. Hyvin päästiin kuitenkin perille.

Ida jatkoi leikkejä vanhojen kaverien kanssa suunnilleen siitä, mihin ne viimeeksi tavatessa jäivät. Mitri oli itse hyväntuulisuus, vaikka välillä vähän nitisikin, jos mamma katosi silmistä liian pitkäksi aikaa. Sanna piti Mitriä mielellään sylissään ja jopa syöttikin pojan. Liisku halusi vähän auttaa, joten se hänelle sallittiin.

Tyttöjen touhutessa omiaan ja Mitrin leikkiessä olohuoneen lattialla äiti yllätti pojan polviseisonnasta lelulaatikkoa vasten. Mitri oli päässyt ylös ihan itse ja ilme oli suunnattoman keskittyneen näköinen. Pian poika kyllä mätkähti takaisin mahalleen lattialle. Onneksi pehmeästi. Mutta nyt on siis "ylösnousemuskausi" virallisesti avattu.

Lounaan ja Mitrin unien jälkeen käytiin vielä ulkoilemassa lähipuistossa. Ja sitten olikin jo aika lähteä hakemaan iskää töistä ja suunnata auton keula kotia kohti.

P.S. Äiti ihmettelee vieläkin, miten hyvin Mitri jaksoi koko pitkän päivän ruhveltaa vain lyhyillä unilla ja vähäisellä ruoalla. Ympärillä oli niin paljon kiinnostavaa nähtävää ja kuultavaa, ettei poika oikein malttanut syödä eikä nukkua kunnolla, mutta siitä huolimatta hyvä tuuli säilyi. Illalla kotona sitten tankattiinkin ruokaa oikein kunnolla ja tuleva yö näyttää, otetaanko silloin univelat takaisin.

Post new comment

Plain text

  • HTML merkit ovat kiellettyjä.
  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
Type the characters you see in this picture. (verify using audio)
Type the characters you see in the picture above; if you can't read them, submit the form and a new image will be generated. Not case sensitive.