Päävalikko

Lok 24 2011

Omenaa!

Mitri on tänään viiden ja puolen kuukauden korkeassa iässä saanut ensimmäisen kerran maistaa omenaa. Suurimmaksi osaksi omena maistui hyvältä, mutta aina välillä taisi sattua hieman kirpeämpi kohta ja poika irvisteli ihanasti pikku paloja mutustaessaan.

Pojan kiinnostus ruokaa kohtaan on valtava. Ja se loiste, mikä kasvoille syttyy, kun poika saa maistettavakseen jotain, valaisee koko huoneen. Äiti  ei ole pitänyt kiirettä näiden maistattelujen kanssa, mutta silloin tällöin iskä on saanut luvan antaa pojalle jotain. Omena oli listalla kolmas. Ensin maistettiin makaroonia, sitten perunaa ja nyt omenaa. Seuraavaksi voisi ottaa ruokalistalle ruisleivän. Äiti suunnitteli tekevänsä sen kanssa samoin kun Idan aikana – kuivatetut ruisleivänpalat on hyvää sormiruokaa ja niitä poika saa kokeilla maistella ihan itse.

1 comment

Default avatar
Mummo
Ti, 10/25/2011 - 22:42

Ollaan pitkästä aikaa katsottu Mitrin touhuja yhdessä. Jutut olivat mukavia ja Jounikin kuunteli mielenkiinnolla ja hyrähti aina välillä nauruun, kun mummo luki niitä ääneen. Mummolta vain meinasi ääni loppua, kun otettiin liian pitkä rupeama tarinoita kerrallaan. Pitää vastaisuudessa käydä tutkiskelemassa näitä ahkerammin, jottei tule liian pitkää juttulistaa kerrallaan.

Ihania juttuja ja mukavia kuvia! Kiitos niistä! Näin mekin saadaan olla mukana touhuissanne ja seurata Mitrin ja Idan kehitystä ihan aitiopaikalta, vaikka fyysistä välimatkaa onkin pitkälti toista tuhatta kilometriä. :)

Post new comment

Plain text

  • HTML merkit ovat kiellettyjä.
  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
Type the characters you see in this picture. (verify using audio)
Type the characters you see in the picture above; if you can't read them, submit the form and a new image will be generated. Not case sensitive.