Päävalikko

Mar 25 2011

Mitri seikkailee yläkerran lattialla yhä isommalla alueella. Äiti ja iskä ovat huolehtineet, että pojan saavutettavissa ei ole mitään vaarallista ja että esimerkiksi portti alakerran porttaiden juurella on aina kiinni. Idaa on myös monesti kehotettu pitämään pienet Hello Kittynsä visusti pöydällä, eikä lattialla. Ja aika hyvin tyttö on siinä onnistunutkin.

Tänään Mitri kuitenkin yllättäen joutui ahdinkoon, mutta onneksi se ei ole vaarallista. Mutta kylläpä poika hieman taisi yllättyä, kun joutui korin alle, eikä päässyt sieltä enää itse pois.

Korit ovat usein portaiden yläpäässä joko täysinä tai tyhjinä, joko odottamassa että joku (äiti) kantaisi ne alas kodinhoitohuoneeseen tai että joku (äiti edelleen) tyhjentäisi viikatut vaatteet niistä kaappeihin. Nyt Mitri siis löysi tyhjän korin. Äiti ei tiedä, miten poika sen alle joutui, mutta arvelee, että koska Mitri on alkanut etsimään sopivia paikkoja mistä ottaa kiinni, kun yrittää nousta seisaalleen, niin kori on toiminut pojan ponnistustukena.

Ahdingostaan huolimatta Mitri ei juurikaan itkenyt, mutta kova ähinä korin alta kuului, joka pikkuhiljaa muuttui kitinäksi, kun apua ei ihan heti kuulunutkaan (täytyihän se kuva ensin nappasta, kun pojalla ei kerran mitään hätää ollut, tuumi äiti).

 

Post new comment

Plain text

  • HTML merkit ovat kiellettyjä.
  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
Type the characters you see in this picture. (verify using audio)
Type the characters you see in the picture above; if you can't read them, submit the form and a new image will be generated. Not case sensitive.